- Etusivulle -
- Takaisin  -


Pelastusjälki

Pelastus/etsintälajien pariin jouduimme oikeastaan vahingossa: kesällä 2001 DW-päivillä oli palveluskoirakouluttaja luennoimassa ja luennon jälkeen tarjottiin mahdollisuus kokeilla jäljestystä. Myönnän olleeni erittäin epäluuloinen Acasdean nenänkäyttötaidon ja halun suhteen. Kuinka väärässä olinkaan. Neiti hoksasi homman nimen heti ensimetreillä, hyvä että malttoi poimia jäljelle pudotetut makupalat. Siitä lähtien olemme säännöllisesti tehneet eri pituisia jälkiä erilaisiin maastoihin. Tosin talvikausi aiheuttaa pakollisen tauon: jälkeä ei voi tehdä lumeen jottei koira oppisi seuraamaan jälkeä katseellaan nenän sijaan. Vaikka alkuvaiheessa tein varsinaisen jäljen helpommaksi laahaamalla jalkoja ja jätin jäljen päähän esim. hanskan merkkaamaan jäljen loppua, Acasdea ajoi samaan syssyyn myös ns. takajäljen eli kävelemäni poistumisreitin. On ilo nähdä kuinka koira haluaa tehdä ja mennä omaehtoisesti. Eräissäkin harjoituksissa Acasdea odotti rauhallisesti puuhun sidottuna kun tein jälkeä ja olin maalimiehenä toiselle koiralle, mutta kun irrotin hihnan se syöksyi ajamaan saman jäljen jolla olin juuri ollut. Vaikka jälkeä tehdessä kuinka yrittää valita mahdollisimman tasaiselta vaikuttavan maaston, siihen tuntuu yllättäen ilmestyvän kivikoita ja pusikoita kun yrittää sinnitellä täyttä päätä paahtavan dogin kannoilla.

Harrastusdoggileirillä pääsimme ajamaan vieraan ihmisen tekemän jäljen, mikä oli paitsi koiralle hyväksi myös itselle erittäin mielenkiintoista. Siinä näki koiran todellisen työskentelyn ja osaamisen, sekä oli luotettava täysin koiraan kun ei tiennyt missä jälki kulki. Jäljestys sujuikin mukavasti, aivan jäljen lopussa näin jo maalimiehen puun juurella, mutta Acasdea tuntui kadottaneen jäljen. Päätin katsoa, miten se tilanteessa toimisi. Se löysi jäljen uudestaan, mutta lähtikin maalimiehestä vastakkaiseen suuntaan. Pienen ympyrän kierrettyämme palasimme samaan paikkaan josta matka jatkui suoraa päätä maalimiehen syliin. Kyllä se koira todellakin tietää, mitä on tekemässä, kannattaa siis luottaa siihen ja antaa sen päättää, näin syntyy ihania onnistumisen kokemuksia!

Pelastusjälki  

 



Haku

Hakuun tutustuimme keväällä 2002 harrastusdoggileirillä. Vaikka tiesin Acasdean soveltuvan jäjestykseen, epäilin hieman mahtaisiko se lähteä vieraan ihmisen perään ja osaisiko se jäljestykseen tottuneena ottaa ilmavainun. Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, pelko osoittautui aiheettomaksi. Acasdea sai homman ideasta heti kiinni ja lähti puskat ryskäen maalimiehen perään. ’Ukko’ olikin niin kiva, että emännän kehuille ei paljon korvaa lotkautettu, olihan etsittävällä kaiken kivan lisäksi vielä taskut täynnä juustoa. Varsinkin kuvissa näkyvä nuorimies osoittautui oivalliseksi maalimieheksi. Toki Acasdea haki iloisesti ja vauhdikkaasti myös muut ’uhrit’, mutta tämän ’ukon’ perään lähdettiin aivan erityisellä tarmolla.

Valitettavasti hakutreenit ovat jääneet varsin vähiin, sillä ne vaativat aina omat järjestelynsä ja vähintään pari henkilöä. Tähtäimessä olisikin löytää sopiva ryhmä, jossa pääsisi harjoittelemaan ihan oikeaoppisesti ja samalla saisi vinkkejä sekä lisätietoa lajista.

Haku    

 



Raunio

Raunioetsintä osoittautui suurmenestykseksi. Vaikka leiripäivä oli ollut pitkä ja helteinen, se ei neidin intoa vaimentanut. Jo ensimmäisellä kerralla palaset loksahtivat kohdalleen niin, että jopa kouluttajien mielestä Acasdeasta saisi helposti etsintäkoiran. Acasdea oli ilmeisen samaa mieltä, se olisi selvästi halunnut hakea maalimiestä aina vaan uudestaan. Alussa se katseli muiden suorituksia tyynen rauhallisena, mutta päästyään itse tositoimiin, muilla ei Acasdean mielestä enää ollutkaan asiaa radalle. Sen mieliksi saimme ottaa muutaman haun vielä muiden jälkeen. Kokeilimme muun muassa umpipiiloa, jonka Acasdea suoritti ammattimaisella varmuudella vaikka olikin asialla ensimmäistä kertaa. Kouluttajien mukaan Acasdea työskenteli tehokkaasti ja meni epäröimättä maalimiehen perään ahtaaseen ja pimeään tunneliin. Harjoitusta vaikeutettiin siten, että Acasdeaa ei heti päästettäisi radalle. Sen ilme oli näkemisen arvoinen kun yritin kävelyttää sitä: ”etkö sä tajua, että tuolla on ukko etsittävänä, minä näin sen ihan varmasti, ei me kertakaikkiaan voida lähteä pois!” Lienee sanomattakin selvää, että ilme kirkastui kummasti irrottaessani hihnan, siinä ei enää paljon missä ukko-käskyjä tarvittu.
Mikäli aiomme jatkaa harrastusta, pitäisi Acasdealle opettaa maalimiehen ilmaiseminen. Tosin nähtyäni sen innon, uskoisin että ilmaisu ei tuota vaikeuksia vaikka normaalisti neiti onkin varsin vähäpuheinen.

Virallisiin kokeisiin kuuluu myös tottelevaisuus- ja ketteryysosio. Ketteryyttä mitataan erityisellä, kiinteistä esteistä koostuvalla radalla. Suoritettaviin esteisiin kuuluu mm. vauhditon pituushyppy, epämiellyttävällä alustalla kulkeminen, liikkuva tynnyrisilta, keinu, putki ja vaakatasossa olevat tikapuut. Agilitykokemuksen ja luottavaisen luonteen ansiosta esteet selvitettiin mallikkaasti, jopa tynnyrisilta mihin itse suhtauduin hieman varauksella. Ainoastaan tikapuut osoittautuivat hieman haasteellisiksi: puolat ovat varsin kapeat ja dogin kokoon nähden lähellä toisiaan, eli niiden selvittäminen vaatii hyvää takapään koordinaatiota. Pienellä avustuksella niistäkin selvittiin.

Ketteryysrata